maanantai 5. marraskuuta 2012

012 - the final shot

Ihan vaan ilmoitusluontoisesti kerron, että lopetan bloggaamisen.

Ei kiinnosta

mikään

enää.



Last time
♥ Minty

lauantai 3. marraskuuta 2012

010 - missin' you



I've never felt this way before

Everything that I do reminds me of you
And the clothes you left, they lie on the floor
And they smell just like you

I always needed time on my own
I never thought I'd need you there when I cry
And the days feel like years when I'm alone
And the bed where you lie is made up on your side



Monilla on tapana juhlistaa tänään meren takaa tullutta Halloweenia. Vaikka itsekkin olen muutamissa kekkereissä aikoinaan pistäytynyt, ei ko juhla ole päähäni kotiutunut. 

Ainakin tänä vuonna aijon antaa tälle päivälle merkityksen ja hiljentynyä muistelemaan poismenneitä. Vaikka onkin perinteistä käydä pistämässä haudat talvikuntoon näihin aikoihin, ei minulla mitään hirveää hinkua siihen ole ollut. En ole vieläkään saanut henkistä rankaa kokoon niin paljoaa, että voisin tärkeiden haudoilla käydä .. olen kamala.

Fiilis on ollut tänään hiukan haikea kaiken tän takia, eikä tuo ulkona vallitseva masentava syysilma ole auttanut sitten tippaakaan. Onneksi yksi höpönassu on luvannut pistäytyä illalla. 





Olen nykyään aika tylsä.

♥ Minty

perjantai 2. marraskuuta 2012

009

talvitakki från Sokos , 198,00 €



Sain vihdoin hankittua talvitakin - resetin vihreän parkatakin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja must have. Ainoa joka aluksi mietitytti oli tuo hupun vuoraus, mutta se oli helpotukseksi teddyä eikä mitään eläintä .. :----D Vielä pitäisi hommata huivi, pipo ja lapaset, niin shoppailukiintiö on täynnä. Ehkä.

Viikonloppuja kaikille

♥ Minty

lauantai 27. lokakuuta 2012

007 - lunta ja Bond, James Bond

Ja kuten moni muukin on varmasti huomannut, torstaina suurin osa maasta sai ensilumen. Itselläni ei ole henkilökohtaisesti mitään lunta vastaan, lumi on kaunista, mutta joku varoitus olisi ollut jees. :'D Tuli kiire vaihtamaan talvirenkaat alle ..

Perjantaiaamu valkeni -8 pakkasasteen merkeissä, ja muistin pitkästä aikaa napata kameran aamulla laukkuun .. :


omenat ja luumut säilynevät pidempään viilennettyinä ?


heittäydyin kotitaloudessa tylsyyttäni esteettiseksi

Iltapäivällä koottiin Waltterin kanssa kaapin pohjalla pölyyntymässä olleesta pienoisrautatiestä pätkä, ja kivaahan se oli. <: Aikaa vaan oli rajoitetusti ja hiukan harmittaa, kun en tajunnut ottaa kuvia teille.
Illalla käytiin katsomassa uusin 007, ja sain tietää miten hankalaksi elokuvareissu voi mennä. :'D Ensinnäkin elokuvasta meni loppukohtaus ohi, kun piilolinssit irtisanoivat silmäni, mutta äänistä päätellen loppukin oli kyllä onnistunut. Juostiin kompuroitiin jäistä mäkeä ylös pysäkille ja onnistuttiin silti missaamaan bussi. Tässä vaiheessa kello läheni puolta kahta ja jokainen voi varmasti arvata miten iloinen meininki oli. :D Suoraan sanottuna hiukan pisti kaikki kiukuttamaan, mutta löydettiin pelastava enkeli - auki oleva hesburger. Kahvia, piilarit pois, seuraavaan bussiin ja nukkumaan.

Tänään ei ole tapahtunut mitään hiuksille kiukuttelua ja kotiin saapumista ihmeellisempää.

Nauttikaa mitä kummallisimmasta syystalven säästä,
♥ Minty


maanantai 22. lokakuuta 2012

006 - laihdutus ?

Tuli tossa yksi kaunis aamu iltapäivä aamupalapöydässä puheeksi syömishäiriöt ja laihduttaminen, ja asia on vellonut mun mielessä sen verran että avaudun siitä nyt tänne.

Ymmärrän kyllä terveyssyistä laihduttamisen. On järkevää laihduttaa oman hyvinvointinsa takia, jos on lääkäreidenkin mukaan ylipainoinen, ja laihdutus voi auttaa vaikkapa kolesterolin tai verenpaineen hallinnassa. Harvan normaalipainon rajoissa tarvitsee kuitenkaan näitä asioita miettiä, enkä siitä syystä yleistä laihdutusvimmaa ymmärrä. Sinä, kauniin naisekkaan vartalon omistaja, joka puristelet vartaloasi katsellen muoti- tai naistenlehden langanlaihaa mallitypyä itseäsi moittien, miksi teet sen? 
Nykyään tuntee itsensä lähes väkisin lihavaksi mallimaailman vääristämän kauneusihanteen rinnalla ja media tunkee laihempaa elämää joka tuutista - täydellisiä malleja, ihmedieettejä ja tietenkin terveyttä edistävät laihdutustuotteet, aspartamiinipommit jotka ovat oikeaa tuotetta muutaman kalorin kevyempiä. Naistenlehden selaaminen pistää väkisin pyörittelemään omia vatsamakkaroitaan - olet liian paksu ollaksesi kaunis, vaikka normaalipainoinen oletkin.




 Naiset laihduttavat itseään ja muita naisia varten. Naiset tahtovat saada muiden naisten hyväksyntää näyttämällä hyvältä. On melko raaka totuus, että harva mies kiinnostuu naisesta jonka vyötärö on omaa käsivartta kapeampi. Se on naputettu ihmisen eläimellisiin piirteisiin, että kurvikas nainen on terve nainen, se pystyy synnyttämään lapsia ja siitä kiinnostutaan.
Ehkä se kuuluu ihmisen perusluonteeseen, että kaiken voi tehdä paremmin kuin muut - voi kävellä kilometrin pidemmän lenkin kuin naapurin emäntä tai voi olla vielä kauniimpi kuin paras ystävä. Miehet tuntuvat olevan enemmän sinuja itsensä kanssa - oma isänikin vaan nauraa kun kauluspaidan napit eivät menekkään kiinni tai vyöhön pitää tehdä yksi lisäreikä. ''Haa, pitää ostaa uusi paita''  ja se on sillä selvä, ja sitten lähdetän baanalle. Mikäli nainen ei mahdukkaan vanhaan mekkoonsa, kellahdetaan sängylle itkemään. Jos minä pusertaisin itseni edes vuoden vanhoihin vaatteisiin, muistuttaisin valasta makkarankuoressa. Vartalo muuttuu ajan mittaa, se on normaalia eikä sitä kannata pelätä.





 Jos median lisäksi kuuntelee huomautuksia omasta painostaan - vierailta, tutuilta, kavereilta, perheenjäseniltä - kyllä itsetunto laskee kummasti. Moni median mukaan ''lihava'' varmasti ajattelee elämän olevan yhtä taikaa jos mahdut koon 32 farkkuihin ja kaikki vaatteet näyttävät hyviltä - not. Monet vaatteet varmasti mahtuvat, mutta liha luun ja kankaan välissä näyttää hyvältä ja saa vaatteet istumaan.
Yksi hyvä ystäväni, jonka nimeä en nyt viitsi mainita, päivittelee usein olevansa aivan liian lihava ja kokeilevansa kaikenmaailman Nutrilett-diettejä, eikä minun sanallani tunnu olevan valtaa vaikka sanoisin tämän olevan kaunis ''Sä oot niin pieni, hyvä sun on sanoa ....''. Kyllä, olen pienikokoinen ja vaatekokoni on pienempi kuin muilla, mutta se johtuu tasan siitä, että olen myös lyhyt. Jos minut venytettäisiin 170 senttiseksi mittasuhteet säilyttäen, minunkin vaatekokoni olisi jotain aivan muuta kuin xs. Mun vatsa, perseestä puhumattakaan, ei ole litteä. Ystäväni sanoja lainaten omistan ''söpön pömppiksen''. Jalat mulla ottaa toisiinsa hiukan kiinni ja mulla on rintaliiveissä jotain muuta kuin pumpulia täytteenä - oon nainen, mulla on kurveja ja oon tästä aivan helvetin ylpeä.

Tahdon sanoa jokaiselle tätä lukevalle typykälle:
olet kaunis.


♥ Minty


 klik